Oikiksen luku-urakka on varsinaista informaationpumppausta aivoihin. Siinä otetaan tuosta harmaasta ja pehmeästä elimestä mitttaa. Voisi ajatella aivojen olevan kuin suuri pesusieni, joka halutaan kastella mahdollisimman märäksi veden kuitenkaan valumatta yli, valutetaan siis sitä nestettä tasaisena virtana varovasti ja hiljalleen sieneen. No, aivojen eronahan on se, että tutkijoiden mukaan sen kyky taltioida informaatiota on käytännössä rajaton. Joku sanoi jopa, että teoriassa aivot voivat vastaanottaa ja tallentaa maailman kaikkien kirjojen tietomäärän.

Ei se siltä tunnu.

Asioita alkaa tosin nyt toisella lukukerralla jo selvästi muistaa paremmin sekä hahmottaa ja yhdistellä kokonaisuuksia. Kierros on sikäli haastavampi kuin ensimmäinen, että ensimmäisellä kerralla sai jonkinlaista iloa uuden kirjan lukemisesta, mutta nyt se on jo tutuhkoa kauraa ja se on luettava vieläpä paljon hitaammin kuin ensimmäisellä kerralla, joten kyllä tässä joutuu muistuttamaan itseään siitä, miksi on urakkaan lähtenyt. Kuinka usein otat minkä tahansa juuri lukemasi kirjan ja alat lukea sitä uudelleen, paljon hitaammin? Eipä niin tule luonnollisissa oloissa juuri tehtyä.

Yritän pitää aivoistani nyt hyvää huolta, ruokkia niitä riittävällä määrällä energiaa, lepuuttamalla niitä ja rajoittamalla muuta informaatiotulvaa. Keskitän ajatukseni myönteisiin asioihin ja juttelen aivoilleni ymmärtäväisesti. Kiitän nitä: teet hyvää työtä, poika. En myöskään myrkytä niitä päihteillä kuten liiallisella määrällä alkoholia. Mitä nyt välillä herättelen niitä tavanomaista suuremmalla määrällä kaffetta.