Pääsykoekirjojahan Turun oikeustieteelliseen on kolme kappaletta. Ne ovat:
  1. Antti Jokela: Johdatus prosessioikeuden perusteisiin.
  2. Veikko Vahtera: Osakeyhtiöoikeudellinen vahingonkorvaus ja muut oikeussuojakeinot.
  3. Anne Alvesalo-Kuusi: Talousrikollisuus ja sen kontrolli Suomessa.

Ensimmäinen keskittyy oikeudenkäytön yleisiin prosesseihin ja periaatteisiin sekä tuomioistuimen toimintaan. Kirja on laaja-alaisen soveltuvuutensa vuoksi minulle mieleinen luettava, sillä pidän kokonaisuuksista yksityiskohtia enemmän ja tämä aihehan liittyy lähes kaikkiin muihin, joten itsensä on helppo motivoida sitä pänttäämään.

Toinen kirja on luonteeltaan spesifisempi. Se tosin käsittelee osakeyhtiötä yhtiömuotona ensin yleisesti, mutta uppoutuu sitten vahingonkorvauspykälien viidakkoon. Tuntemusta itselläni yritysmaailmasta on hyvin vähän, joten kirja oli todella puuduttava luettava.

Kolmas kirja on aiheena mielenkiintoinen, mutta rajanvedot ovat hieman sekavia johtuen jo tietynlaisesta konsensuksen puuttumisesta talousrikollisuuden määritelmässä: esimerkiksi ympäristö- ja työturvallisuusrikoksetkin ovat talousrikoksia, vaikka tätä ei monesti maallikkokielessä mielletä. Myös kontrollikeinot ovat hyvin nuoria ja kirjasta saa sen käsityksen, että rikolliset ovat talouselämässä lainsäätäjiä reilun harppauksen edellä. Kirja tarkastelee aihetta monin esimerkein, eikä luetteloita säästellä - ja ne vain lisääntyvät kirjan loppua kohden. Tyylillisesti kirja erosi kahdesta ensimmäisestä ollen ehkä hieman populistisempi ja niinollen nopeammin luettava.

No niin, eikun takaisin kirjojen ääreen. Viisi kertaa ne pitäisi suunnitelman mukaan vielä läpi lukaista.