Nukun, luen ja syön. Välillä luen uutiset. Suunnitelman mukaisista toimista punttisalikäynnit ovat putoamassa ohjelmasta, mutta liikunnan vähentäminen kyllä kostautuu jossain vaiheessa. Eli ei kai siinä auta kuin väkisin raahautua salille loppuillasta. Eipä tässä muuta, jatketaan.

 Oikiksen luku-urakka on varsinaista informaationpumppausta aivoihin. Siinä otetaan tuosta harmaasta ja pehmeästä elimestä mitttaa. Voisi ajatella aivojen olevan kuin suuri pesusieni, joka halutaan kastella mahdollisimman märäksi veden kuitenkaan valumatta yli, valutetaan siis sitä nestettä tasaisena virtana varovasti ja hiljalleen sieneen. No, aivojen eronahan on se, että tutkijoiden mukaan sen kyky taltioida informaatiota on käytännössä rajaton. Joku sanoi jopa, että teoriassa aivot voivat vastaanottaa ja tallentaa maailman kaikkien kirjojen tietomäärän.

Ei se siltä tunnu.

Asioita alkaa tosin nyt toisella lukukerralla jo selvästi muistaa paremmin sekä hahmottaa ja yhdistellä kokonaisuuksia. Kierros on sikäli haastavampi kuin ensimmäinen, että ensimmäisellä kerralla sai jonkinlaista iloa uuden kirjan lukemisesta, mutta nyt se on jo tutuhkoa kauraa ja se on luettava vieläpä paljon hitaammin kuin ensimmäisellä kerralla, joten kyllä tässä joutuu muistuttamaan itseään siitä, miksi on urakkaan lähtenyt. Kuinka usein otat minkä tahansa juuri lukemasi kirjan ja alat lukea sitä uudelleen, paljon hitaammin? Eipä niin tule luonnollisissa oloissa juuri tehtyä.

Yritän pitää aivoistani nyt hyvää huolta, ruokkia niitä riittävällä määrällä energiaa, lepuuttamalla niitä ja rajoittamalla muuta informaatiotulvaa. Keskitän ajatukseni myönteisiin asioihin ja juttelen aivoilleni ymmärtäväisesti. Kiitän nitä: teet hyvää työtä, poika. En myöskään myrkytä niitä päihteillä kuten liiallisella määrällä alkoholia. Mitä nyt välillä herättelen niitä tavanomaista suuremmalla määrällä kaffetta.

1. Antti Jokela: Johdatus prosessioikeuden perusteisiin.
2. Veikko Vahtera: Osakeyhtiöoikeudellinen vahingonkorvaus ja muut oikeussuojakeinot.
3. Anne Alvesalo-Kuusi: Talousrikollisuus ja sen kontrolli Suomessa.

Ensimmäinen keskittyy oikeudenkäytön yleisiin prosesseihin ja periaatteisiin sekä tuomioistuimen toimintaan. Kirja on laaja-alaisen soveltuvuutensa vuoksi minulle mieleinen luettava, sillä pidän kokonaisuuksista yksityiskohtia enemmän ja tämä aihehan liittyy lähes kaikkiin muihin, joten itsensä on helppo motivoida sitä pänttäämään.

Toinen kirja on luonteeltaan spesifisempi. Se tosin käsittelee osakeyhtiötä yhtiömuotona ensin yleisesti, mutta uppoutuu sitten vahingonkorvauspykälien viidakkoon. Tuntemusta itselläni yritysmaailmasta on hyvin vähän, joten kirja oli todella puuduttava luettava.

Kolmas kirja on aiheena mielenkiintoinen, mutta rajanvedot ovat hieman sekavia johtuen jo tietynlaisesta konsensuksen puuttumisesta talousrikollisuuden määritelmässä: esimerkiksi ympäristö- ja työturvallisuusrikoksetkin ovat talousrikoksia, vaikka tätä ei monesti maallikkokielessä mielletä. Myös kontrollikeinot ovat hyvin nuoria ja kirjasta saa sen käsityksen, että rikolliset ovat talouselämässä lainsäätäjiä reilun harppauksen edellä. Kirja tarkastelee aihetta monin esimerkein, eikä luetteloita säästellä - ja ne vain lisääntyvät kirjan loppua kohden. Tyylillisesti kirja erosi kahdesta ensimmäisestä ollen ehkä hieman populistisempi ja niinollen nopeammin luettava.

No niin, eikun takaisin kirjojen ääreen. Viisi kertaa ne pitäisi suunnitelman mukaan vielä läpi lukaista.

 Terveys.

Blogin aiheena on Turun oikikseen pyrkiminen syksyksi 2012. Sanovat sitä kovaksi urakaksi, minkä ei pitäisi kaiken järjen mukaan tällaiselta Jeff Lebowskin työmoraalin ja Homer Simpsonin rakkauden joutilaisuuteen ja keskiolueen omaavalta selkärangattomalta kansalaiselta onnistua. Suvustanikin puuttuvat sekä kunnianhimo että korkeakoulutetut.

Mutta aion tehdä sen. Osoitan vääräksi Jörn Donnerin arvion siitä, että sosiaalinen nousu nykypäivän Suomessa kestää kolme sukupolvea - sehän vaatii vain vähän järkeä, sisuuntumista ja näyttämisen halua. Tulevat kaksi kuukautta vastustan kaltaisteni lajityypisiä ominaispiirteitä ja imen sienen tavoin oppikirjoista kaiken olennaisen. Pääsykokeeseen menen itsevarmana mielessäni pahoitellen sen korkeakoulutettujen vanhempien vasta lukiosta valmistuneen ahkeran 18-kesäisen tyttösen kurjaa kohtaloa, jonka opiskelupaikan juuri vei kolmekymppinen kehäkettu, joka päätti että hänen elämänsä tarinan lukuja ei oltu vielä sittenkään valmiiksi kirjoitettu.